TULEVAISUUSKLUBI – TEEMME TULEVAISUUTTA YHDESSÄ
Tulevaisuusklubi on yritysten ja elinkeinoelämän kehittämiseksi tarkoitettua ennakointi- ja tulevaisuustyötä, joka tukee yritysten liiketoiminnan sekä muiden organisaatioiden toiminnan kehittämistä reaktiivisesta toiminnasta ennakoivaan suuntaan. Ennakoivan toiminnan omaksumisen myötä organisaatioille jää enemmän aikaa varautua tulevaisuuden odottamattomien tapahtumien ja yllätyksien varalta.
Tulevaisuusklubi myös verkottaa eri toimijoita yhteistoimintaan sekä tukee osallistujia sisäistämään ennakointiajattelu osaksi johtamista. Tulevaisuusklubissa saatujen ennakointityökalujen avulla osallistujat voivat parantaa päätöksenteon laatua organisaatioissaan ja tätä kautta vähentää suunnittelemattomuudesta johtuvia kustannuksia tulevaisuudessa.
Edelleen tulevaisuusklubityö tuottaa yrityksen johtamisessa tulevaisuuteen tarvittavaa monialaista ennakointitietoa ja hiljaista tietoa sekä tukee tällaisen tiedon tulkintaa. Tulevaisuustyön kautta yritykset ymmärtävät paremmin mm. ulkoisen toimintaympäristön epävarmuutta, mitä yritykset tekevät 5-20 vuoden kuluttua ja minkälaisesta toiminnasta niiden voitto tulee, millaiseksi osallistujien lähialat, asiakastarpeet ja kilpailukenttä ovat muuttumassa sekä minkälaisia uusia hyödynnettäviä teknologioita on tulossa.
Tulevaisuusklubin käytännön työ koostuu pääosin puolen päivän tulevaisuusverstaista (3-4 kpl) sekä ennakkotehtävästä ja tuloksia täydentävästä kyselystä. Tulevaisuusklubin ohella pidämme myös organisaatioiden sisäisiä sekä näiden sidosryhmiä sitouttavia yksittäisiä tulevaisuusverstaita ja fasilitoimme organisaatioiden kehittämistilaisuuksia.
Näkökulma maaseudun tulevaisuuteen
Riikka Saarimaan ja Timo Nurmen maaseudun tulevaisuusartikkeli, Yritteliäs Auranmaa 2009-lehti
Tutustu uuteen esitteeseemme klikkaamalla kuvaa
